Viikkokalenteri jäsentää lapsen arkea

Puutalobaby vinkkasi taannoisessa postauksessaan koko perheen voimin askarrellusta viikkokalenterista lapsille. Ajatus perhekalenterista lähti FamilyBoostin perhepsykologien vinkkauksesta, miten lasta voi auttaa siirtymätilanteissa.

Tässä tekstissä saat vinkkejä siihen, mitä hyötyä kalenterista voi olla ja millainen viikkokalenteri kotiin kannattaa askarrella.

Mitä hyötyä viikkokalenterista on?

Lapset eivät ole vielä kovin taitavia pitämään mielessään runsasta määrää kielellistä materiaalia. Vaikka siis olisit kertonut lapselle, että huomenna on muskaripäivä, jonka jälkeen menette ruokaostoksille, ei tämä välttämättä talletu lapsen mieleen muistettavaan ja jäsennettyyn muotoon. Viikkokalenterista lapsi voi seurata viikon kulkua visuaalisessa muodossa, jolloin se hahmottuu lapselle selkeämmin.

Lapselle tehty viikkokalenteri auttaa lasta hahmottamaan viikon kulkua ja aikaa ja lapsi pystyy lukujärjestyksestä katsomalla ennakoimaan, miltä hänen päivänsä näyttävät: Mennäänkö tänään päiväkotiin, mummilaan, harrastuksiin tai kaverin luo? Mihin kohtaan päivärutiinia sijoittuvat aamutoimet, iltatoimet ja vapaa leikki? Ennakoitava arki on lapselle turvallista ja luo hallinnantunnetta omasta elämästä.

Toki viikkokalenteri myös opettaa erityisesti alle kouluikäiselle lapselle tärkeitä taitoja ajan kulusta: lapsi voi esimerkiksi laskea öitä johonkin odotettuun tapahtumaan ja oppii hahmottamaan, että viikko alkaa aina alusta – aina tulee uusi maanantai.

Viikkokalenteri ei edellytä lapsen lukutaitoa. Kalenterissa symbolit, kuvat ja värit edustavat eri tapahtumia.

Myös kouluikäiset lapset hyötyvät viikkokalenterista perinteisen koulumaisen lukujärjestyksen rinnalla. Erityisesti viikkokalenteri auttaa sellaisia lapsia, jotka jännittävät paljon uusia asioita tai reagoivat voimakkaasti muutoksiin.

viikkokalenteri

Millainen viikkokalenteri?

Viikkokalenterin tekemisessä vain luovuus on rajana. Voit ostaa valmiin pohjan, askarrella kalenterin kartongille tai hyödyntää esimerkiksi isoa liitutaulua tai jääkaapin ovea ja magneetteja.

Kalenterissa on oma osionsa jokaiselle viikonpäivälle ja erilaiset kuvat, symbolit tai tekstit kertovat, mitä missäkin kohtaa päivää tapahtuu. Mieti, millaiset kuvat olisivat sinun lapsen kannalta olennaisia. Kalenterissa on hyvä olla ainakin päivittäiset siirtymät eli tulemiset ja menemiset, sillä nämä aiheuttavat monessa lapsessa levottomuutta tai ärtyneisyyttä. Kun lapsi tietää jo etukäteen, että tänään lähdetään vielä päiväkotipäivän jälkeen talvikenkäostoksille, on tulevaan siirtymään helpompi asennoitua.

Lisää kalenteriin arkiset puuhat, kuten aamu- ja iltatoimet, päiväkoti- tai koulupäivä, vapaa puuhastelu tai leikkihetki vanhemman kanssa, harrastukset, kyläilyt ja niin edelleen.

Kalenterin avulla lapsi voi laskea öitä isompiin tapahtumiin, kuten matkoihin, vanhemman työreissuun tai elokuvaretkeen. Kun isommat tapahtumat on laitettu kalenteriin, tulee niistä myös puhuttua arjessa luonnostaan, mikä auttaa lasta tapahtumaan valmistautumisessa.

Koululaisen kanssa kalenteriin voi lisätä myös kellonaikoja: mihin aikaan on harrastus, mihin aikaan lapsi tekee läksyt ja milloin on kotiintuloaika tai iltapala.

Etsi inspiraatiota viikkokalenteriin täältä:

  • Ilmaisia kuvia eri toiminnoista ja arkirutiineista löytyy Papunetin kattavasta kuvapankista.
  • Valmiita kuvia viikkokalenterin pohjaksi voi tilata esimerkiksi Kokokidin verkkokaupasta.
  • Päästä luovuutesi valloilleen ja tee kuvat itse! Voitte esimerkiksi piirtää kuvia lapsen kanssa yhdessä tai leikata lehdistä sopivia symboleita. Pinterestistä saat ideoita askarteluprojektiin!

***

Haluatko lisää vinkkejä siihen, miten auttaa lasta siirtymätilanteissa? Katso vinkit videolta ja lue blogitekstimme siirtymätilanteiden helpottamisesta!

Kerro kaverille:
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Follow Psykologi Heidi Livingston:

Heidi Livingston on perheiden kanssa työskentelyyn erikoistunut psykologi.

Latest posts from

Kommentoi

css.php