Vanhemman tunteet – viilipytty vai villitiikeri?

Saavatko vanhemman tunteet näkyä?

Vanhemman tunteet saavat näkyä ja ne ovat täysin hyväksyttäviä! Kasvatusoppaissa ja vanhemmuutta käsittelevissä teksteissä törmää aina samaan asiaan: aikuisen olisi pysyttävä rauhallisena lapsen kiukutellessa tai raivotessa. Myös me kirjoitimme asiasta aiemmin. Rauhallisena pysyminen on todella monen vanhemman kompastuskivi, mutta vaatimus saattaa aiheuttaa myös hämmennystä – onko siis tarkoitus, ettei aikuinen ikinä näyttäisi mitään tunteitaan ja antaisi vaan lapsen raivota? Tästähän ei kuitenkaan ole kysymys.

vanhemman tunteet

Miksi rauhallisena pysyminen on sitten niin tärkeää ja mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Erityisesti pieni, alle kouluikäinen lapsi on oman tunteidensäätelynsä (sen, miten voimakkaita tunteet ovat) kanssa vielä paljon aikuisen varassa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsen ollessa kiukkuinen / surullinen / peloissaan, hän tarvitsee aikuisen apua rauhoittuakseen. Mikäli aikuinen ei ole rauhallinen, ei lapsenkaan rauhoittuminen onnistu. Vanhemman hermostuminen harvemmin myöskään auttaa varsinaisesti ratkaisemaan tilannetta.

Kuten sanottu, ei tarkoitus ole kuitenkaan kasvattaa lasta kivikasvoisena viilipyttynä, joka ei ikinä hermostu tai näytä tunteitaan. Tunteet kuuluvat elämään! Olennaista on, etteivät vanhemman tunteet toistuvasti voimistuisi hallitsemattoman rajuiksi, sillä tämä on lapselle pelottavaa. Tällaista tunteidenhallintaa lapsikin opettelee maatessaan selkä kaarella eteisen lattialla.

Sen sijaan, että syyllistyt jälleen kerran yhdestä hermostumisesta, mieti sen sijaan, mikä olisi teidän perheessänne toivottava tapa suuttua. Suuttumisia kun nyt kuitenkin väistämättä tulee joka perheessä eteen! Joissakin perheissä esimerkiksi ääntä korotetaan herkästi ja se on kaikille perheenjäsenille OK. Joissakin perheissä huutamista taas ei pidetä hyvänä tapana osoittaa suuttumusta.

Se, että pohdit teidän perheeseenne sopivia tapoja osoittaa suuttumista, auttaa sekä tunteiden ilmaisemista ja säätelemistä harjoittelevaa lasta että sinua itseäsi. Kun huomaat seuraavan kerran hermojesi kiristyvän lapsesi käyttäytyessä ärsyttävällä tavalla, kokoa kaikki tahdonvoimasi ja sano esimerkiksi ”minua rupeaa nyt todella suututtamaan käytöksesi” sen sijaan, että pinnistelisit kivikasvona niin kauan kunnes todella menetät malttisi. Sinun ei tarvitse suojata lasta siltä, että hän huomaisi sinun suuttuvan hänelle. On ihan tervettä, että lapsi näkee minkälaisia reaktioita hänen käytöksensä ja valintansa saavat aikaan muissa ihmisissä. Vielä parempaa on, jos lapsi näkee samalla mallia siitä, miten vaikeitakin tunteita voi säädellä niin, etteivät ne hallitse sinua vaan sinä hallitset niitä.

Miten teidän perheessänne on sopivaa osoittaa suuttumusta?

 

Kerro kaverille:
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+
Follow Psykologi Heidi Livingston:

Heidi Livingston on perheiden kanssa työskentelyyn erikoistunut psykologi.

Kommentoi

css.php