Tälle sivulle on kerätty usein kysyttyjä kysymyksiä. Jos et löydä vastausta, kysy oma kysymyksesi täällä.

Miksi valitsisin FamilyBoostin?

On upeaa, että Suomessa on niin paljon palveluita lapsiperheille. Kehotamme ehdottomasti käyttämään niitä perheenne hyödyksi.

FamilyBoostin boostit ovat siitä erityisiä, että niitä voi käydä omaan tahtiin, omassa kodissa ja halutessaan voi saada myös henkilökohtaista tukea perhepsykologeilta. Usein vanhemmat tietävät tarkkaan mitä toivovat palvelulta ja haluavat saada vastauksia kysymyksiinsä. Boostimme on rakennettu niin, että ne kulkevat aina selkein askelin kohti tavoitteitasi.

Milloin FamilyBoostin boostit eivät sovi perheelle?

Boostit sopivat kaikille perheille, mutta joskus on tilanteita, joissa perhe voi hyötyä boostin lisäksi muustakin tuesta. Esimerkiksi huolet lapsen kehitykseen liittyen on hyvä aina tarkistuttaa neuvolassa / lääkärillä / psykologilla. Myös jos koet, ettet jaksa itsenäisesti tehdä tehtäviä ja lukea materiaalia, voit tarvita henkilökohtaisempaa tukea. Boostit eivät yleensä sovi perheen kriisitilanteissa, ainakaan ainoana tukimuotona.

Sopiiko boosti erityislasten vanhemmille?

Boostit sopivat myös erityislasten vanhemmille. Toki erityislasten vanhemmuudessa on omia erityispiirteitä, joista voimme tarkemmin halutessasi keskustella Psykologin tuki-keskustelualueella boostin aikana. Jos olet kuitenkin epävarma soveltuvatko boostit sinun perheesi tilanteeseen, tarkista asia laittamalla meille viestiä info@familyboost.fi.

Sopiiko boosti ulkosuomalaisille?

Boostit sopivat hyvin suomalaisille vanhemmille, jotka asuvat muualla ja haluavat saada palveluita suomen kielellä.

En tiedä, mikä boosti sopisi minulle parhaiten!

Autamme sinua erittäin mielellämme löytämään sopivan boostin. Ota meihin yhteyttä sähköpostilla info@familyboost.fi ja kerro vähän tilanteestasi ja tavoitteistasi, mihin haluaisit arjessa muutosta, niin mietitään yhdessä sopiva boosti sinulle!

Haluaisin tutustua muihin vanhempiin, onko se mahdollista?

Aiemmin kurssien yhteydessä oli myös vertaistukiryhmä. Tällä hetkellä sellaista ei valitettavasti ole.

Millä tavalla psykologit ovat tukena boostin aikana?

Saat meiltä viikottain kysymyksiä, jotka auttavat sinua pohtimaan viikon materiaalia ja soveltamaan sitä juuri sinun arkeesi. Voit halutessasi vastata kysymyksiin, jolloin pysymme hyvin perillä sinun ja perheesi edistymisestä ja voimme käydä vuoropuhelua boostin aikana. Voit milloin vain myös kysyä meiltä tai kertoa ajatuksiasi boostiin liittyen samalla keskusteluareenalla, joka on sivujemme sisällä ja täten myös täysin yksityissuojattu. Mikään kysymys ei ole liian pieni kysyttäväksi! Autamme sinua erittäin mielellämme.

Mikäli et koe tarvetta psykologien tuelle, voit vain pohtia viikkokysymyksiä itseksesi oman oppimisen tueksi. Sinä itse määrität, miten käytät perhepsykologeja apunasi!

Mihin boostilla käydyt asiat perustuvat?

Materiaali on perhepsykologiemme luoma kokonaisuus psykologisesta tutkitusta tiedosta ja perheiden kanssa tehtävässä työssä kertyneestä kokemuksesta. Kaikki tieto pohjaa siihen, mitä nykytutkimus tietää lapsen terveestä kehityksestä, perheen toimivasta vuorovaikutuksesta, vanhemman hyvinvoinnista ja tehokkaista kasvatuskäytännöistä.

Muista, että sinä olet omien lastesi paras asiantuntija! Emme aio jakaa suoria neuvoja siihen, miten juuri teidän perheessä tulisi toimia. Tarjoamme sinulle boostin aikana tarpeellista tietoa ja tukea. Tehtävien avulla saat soveltaa materiaalia juuri teidän perheeseenne parhaiten sopivaksi. Kaikki perheet ja vanhemmat ovat erilaisia ja hyvä niin!

Kuinka paljon aikaa boostin suorittamiseen kuluu?

Tämä on melko yksilöllistä. Materiaalin läpikäymiseen sinulta menee noin 1-2 tuntia viikossa. Kuitenkin tehtävien tekemiseen voi mennä reilustikin enemmän mikäli haluat paneutua niihin enemmän. Tehtävät tarkoittavat tässä sitä, että sovellat boostin asioita omassa perheessäsi ja elämässäsi. Eli uusien asioiden, keinojen ja näkökulmien harjoittelemista. Se kuinka paljon aikaa tähän menee, on aika yksilöllistä ja vaikeasti mitattavissa. Toki tavoitteena onkin, että boostin tehtävät ja sinun oivalluksesi siirtyvät arkeen harjoittelun kautta pikku hiljaa uudeksi tavaksi toimia. Ja tämä vie luonnollisesti aikaa.

Mitä jos en jaksa tehdä tehtäviä itsenäisesti?

Kysy aina ensisijaisesti apua psykologeiltamme. Boosti on siitä haastava tukimuoto, että se vaatii vanhemmalta itsenäistä työskentelyä materiaalin parissa.

Kuinka pitkään materiaali on nähtävissä?

Materiaali on käytössäsi 6 kuukautta ostosta.

Voinko saada rahat takaisin, jos en pysty suorittamaan kurssia?

Kaikilla tuotteillamme on 14 päivän palautusoikeus. Tämä 14 päivää alkaa kulua boostin ostamispäivästä, joten voit kahden viikon ajan kokeilla boostia ja jos huomaat, ettet pysty jatkamaan loppuun asti, voit laittaa meille viestiä ja saat rahasi takaisin!

Miten maksusitoumuksella voi maksaa?

Kysy esimerkiksi oman kuntasi työntekijöiltä tai työnantajaltasi mahdollisuutta osallistua boostille maksusitoumuksella. Kun esimerkiksi kunta tai työnantaja on laatinut maksusitoumuksen, lähetä se meille sähköpostitse tiedosto- tai kuvaliitteenä osoitteeseen info@familyboost.fi. Sen jälkeen saat sähköpostilla ohjeet ilmoittautumiseen ja me laskutamme maksusitoumuksen myöntäjää suoraan. Voit aloittaa boostin saman tien! Maksusitoumusmahdollisuutta voi kysyä esimerkiksi neuvolan, perheneuvolan tai lastensuojelun työntekijöiltä!