Ruutuaika ja sen vaikutus lapsen kehitykseen

with Ei kommentteja

Ruutuaika on ollut aiemmin puheena täällä. Tiivistäen edellisen kirjoituksen sanoman, voisi sanoa, että nykytietämyksen mukaan etenkin kouluiästä lähtien se ei ole niin merkityksellistä, kuinka pitkään lapsi on ruuduilla, vaan se mitä hän niillä tekee ja mitä muuta hän tekee.

Jatkamme aiheesta tässä kirjoituksessa pohtimalla, mikä sitten lapsen kehityksessä on sellaista, minkä vuoksi ruuduilla oleminen voisi olla haitallista. Löysimme etenkin kaksi lapsen kehitykseen vaikuttavaa tekijää, joita ruuduilla oleminen haastaa: vuorovaikutus ja ergonomia.

ruutuaika

Ruutuaika ja vuorovaikutus

Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, laumaeläimiä. Se ei näy vain siinä, että tykkäämme olla ja elää toisten ihmisten kanssa. Se näkyy myös siinä, että lapsi ei kehity normaalisti, jos hän ei ole vauvasta saakka läheisessä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Monet eläinlajit opettavat tärkeät eloonjäämistaidot jälkikasvulleen (esimerkiksi saalistaminen). Ihmisille tämä prosessi on hyvin paljon monimutkaisempi. Lapsi oppii vuorovaikutuksessa oikeastaan aivan kaiken, mikä on ihmiselle ominaista; kielen, tunnesäätelyn, ajattelukyvyn, sosiaaliset taidot ym. Ilman vuorovaikutusta vauvan aivot eivät kehity terveellä tavalla. 

No mitä se vuorovaikutus sitten on? Vuorovaikutus tarkoittaa sitä, että kaksi ihmistä ovat toistensa kanssa tekemisissä niin, että tekevät toisilleen aloitteita ja vastaavat toistensa aloitteisiin. Puhtaimmillaan tämä on sitä, kun vauva ja vanhempi katsovat toisiaan kasvoihin ja matkivat vaikka toistensa ilmeitä. Mitä vanhemmaksi vauva kasvaa, sitä monimutkaisempaan vuorovaikutukseen hän kykenee. Kun lapsi omaksuu kielen, on hänellä jo kaikki ihmiselle tyypillisen vuorovaikutuksen avaimet käsissään.

On todettu, että vaikka vauva katsoisi ruudulta ihmiskasvoja, se ei ole sama asia, kuin vuorovaikutus suoraan toisen ihmisen kanssa. Toisaalta, harvat lapset varmaan katsovat ihmiskasvoja ruuduiltaan, he katsovat piirrettyjä tai pelailevat yksinkertaisia pelejä. Vaikka ruuduilla hääriminen voi olla myös kehittävää ja hyödyllistä, niin kuin täällä todettiin, se ei missään nimessä voi korvata vuorovaikutusta, joka on ääritärkeää lapsen kehitykselle. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa ja vuorovaikutusta. Ruuduilla oleminen on myös niin kiehtovaa, että se ikään kuin varastaa lapsen ja vanhemman huomion liian pitkäksi aikaa. Tätä samaa ilmiötä ei ole esimerkiksi leluissa.

Vuorovaikutus ruutujen avulla?

Kun miettii vanhempia lapsia, heillä saattaa korvaantua suuri osa kasvokkain tapahtuvasta kaveriajasta ruuduilla keskusteluun. Se ei ole sama asia, kun olla toisen ihmisen vieressä. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot vaativat monimutkaisia taitoja toisen elenkielen, tunteiden ja aikeiden havainnoimisessa ja tulkitsemisessa. Sen lisäksi on osattava vielä soinnuttaa omat tunteet ja aikeet toisen kanssa. Tässä ei voi tulla kovin hyväksi ilman paljoa aikaa kasvokkain muiden ihmisten kanssa.

Tämän uuden sukupolven lapset osallistuvat nyt oikeastaan massiiviseen ihmiskokeeseen ja vasta vuosien päästä nähdään, miten teknologian kehitys kaikkinensa vaikuttaa ihmisen kehitykseen. Nyt jo on todettu, että se viivästyttää kielen kehitystä.

ruutuaika

Ruutuaika ja ergonomia

Jotta ruutuja voi käyttää, on oltava omituisissa, ihmisille epätyypillisissä asennoissa. Tiedät jo varmaan, että istuminen tappaa meidät nopeammin kuin melkein mikään muu. Lisäksi toistuvat kädenliikkeet kännykällä tai padilla ja pään ja niskan huonot asennot aiheuttavat ongelmia kaikenikäisille. Lisäksi tietysti voi ajatella, että lapsi tarvitsee todella paljon harjoitusta, että oppii käyttämään kehoansa monipuolisesti ja vahvistaa sitä. Mitä vähemmän aikaa ulkona temppuilemassa ja juoksentelemassa päämäärättömästi, sitä vähemmän harjoitusta keho saa.

ruutuaika

En todellakaan ole sitä mieltä, että ruudut ja teknologia vievät meidät kadotukseen ja ovat kaiken pahan alku ja juuri. Mielestäni nykynuorisolla ja lapsilla on todella paljon taitoja teknologian käytön seurauksena, että he pesevät meillä vanhemmilla sukupolvilla lattiaa. Mutta jos vanhempi painii syyllisyyden ja omanajankaipuun ristitulessa, suosittelen miettimään näitä kahta asiaa:

  1. Saako lapseni tarpeeksi (eli todella paljon) kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta oman perheenjäsenten ja muiden ihmisten kanssa?
  2. Liikkuuko lapseni tarpeeksi (eli todella paljon) ulkona ja sisällä eri tavoin: juoksee, ryömii, loikkii, kiipeää, roikkuu, keinuu?

Jos vastaus on molempiin kysymyksiin on kyllä, voit jatkaa päivääsi hyvillä mielin. Jos vastaus on ei, mieti, mitä muutoksia voit tehdä teidän arkeen, jotta nämä alkaisi pikku hiljaa olla totta myös teidän kohdalla.

Ps. vastaa kysymyksiin myös omalla kohdallasi. Toteutuvatko ne?

Kerro kaverille:
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Follow Julia Pöyhönen:

Julia Pöyhönen on perheiden kanssa työskentelyyn erikoistunut psykologi.

Kommentoi

css.php