Miten kertoa lapselle erosta?

with Ei kommentteja

Kun vanhemmat tekevät lopullisen päätöksen erosta, usein ensimmäisenä huolenaiheena vanhemman mielessä on se, miten kertoa lapselle erosta. Vanhemmat kokevat usein syyllisyyttä eropäätöksestä ja haluavat hoitaa eron mahdollisimman hyvin lapsen kannalta. On hyvä muistaa, että ero on koko perheelle kriisi, jonka käsittely vie aikaa. Mikään yksittäinen hetki tai vanhemman sanominen ei määritä lapsen kehitystä tai toipumista erosta. Virheitä ja lipsahduksia sattuu kaikille vanhemmille. Tärkeintä on se, että vanhempi pystyy pääosin ottamaan lapsensa huomioon, näkemään lapsen tarpeet ja olemaan saatavilla.

Lapset eivät yleensä halua keskustella erosta pitkiä aikoja kerrallaan. He saattavat kysyä yhtäkkiä jotakin ja saatuaan vastauksen jatkavat leikkejään, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tällainen on lapselle hyvä ja lempeä tapa käsitellä ikäviä asioita. He luontaisesti käsittelevät asiaa vain sen aikaa, kuin pystyvät; pieninä annoksina kerrallaan. Kunnioita tätä sallimalla lapsen vaihtaa aihetta ja jatkamalla keskustelua eroon liittyen silloin, kun lapsi tekee siihen aloitteita; esimerkisi kysymällä vanhemmalta jotakin tai leikkimällä eroon liittyvää leikkiä.

Muille kertominen

Lapsen oloa helpottaa myös se, että vanhempi kertoo erosta lapsen tärkeimmille ihmisille. Tällöin lapsen ei tarvise pitää salaisuutta sisällään, eikä hänen myöskään tarvitse itse kertoa erosta, jos se jännittää lasta. Päiväkodin ja koulun kannalta on myös hyvä olla tietoinen erosta, jotta aikuiset osaavat varautua siihen, että lapsen käytös saattaa muuttua eron takia. Ero näkyy lapsissa eri tavoilla; toiset on itkuisampia, toiset aggressiivisempia ja toiset levottomampia. Joissain lapsissa ei näy mitään muutosta eron jälkeen tai oireilu voi näkyä pitkänkin ajan kuluttua, vaikka puoli vuotta eron jälkeen. On hyvä, että lasta kohdellaan eron jälkeen tavallisesti, mutta ymmärtäväisesti.

miten kertoa lapselle erosta

Listaamme tässä neljä tärkeintä vinkkiä siihen, miten kertoa lapselle erosta.

Miten kertoa lapselle erosta?

1 Parasta on, jos vanhemmat pystyvät kertomaan lapselle erosta yhdessä

Tämä on siitä syystä tärkeää, että perheelle muodostuu yhteinen tarina erosta. Lasta voi hämmentää, jos vanhempien tarinat erosta poikkeavat merkittävästi toisistaan (esimerkiksi kumpikin kertoo tahollaan lapselle, että eropäätöksen teki toinen vanhempi ja itse olisi halunnut jatkaa vielä parisuhdetta). Yhteinen kertominen vaatii vanhemmilta sitä, että he pystyvät ensin kahdestaan miettimään, mitä aikovat kertoa lapselle ja olemaan asiasta riittävän yhtä mieltä. Mikäli yhteinen kertominen ei ole mahdollista, esimerkiksi riitelyriskin vuoksi, kumpikin vanhempi voi kertoa erosta erikseen lapselle.

2 Kerro erosta realistisesti ja lapsentasoisesti

Tämä kohta vaatii vähän ajattelua vanhemmalta etukäteen ja tasapainottelua. Lapselle ei ole syytä valehdella, muttei myöskään kertoa yksityiskohtaisesti vanhempien eroon johtaneista aikuisten asioista. Monet vanhemmat kertovat lapselle eron syyksi vanhempien riidat. Tällöin on hyvä tarkentaa lapselle, että eron syynä on jatkuvat riidat ja erimielisyydet, joita vanhemmat eivät lukuistenkaan yritysten jälkeen saaneet sovittua. Joskus lapsi pelkää, että vanhemmat voivat erota hänestä, jos hän on hankala tai hänellä on paljon riitoja vanhempien kanssa. Tästä syystä lapselle on myös hyvä kertoa, että riitely kuuluu normaaleihin, läheisiin perhesuhteisiin eivätkä ole itsessään vaarallisia. Vaikka vanhempi riitelisi lapsen kanssa, se ei tarkoita sitä, että heidän suhde päättyisi, koska vanhemmat eivät eroa lapsistaan. On hyvä myös käydä lapsen kanssa läpi se, että vaikka vanhemmat olisivatkin riidelleet joskus lapsiin liittyvistä asioista, ero ei johtunut heistä, eivätkä lapset olisi voineet mitenkään estää eroa. Kannattaa myös muistuttaa, että kummatkin vanhemmat rakastavat lasta edelleen hyvin paljon.

3 Älä puhu pahaa toisesta vanhemmasta

Joskus toinen vanhempi on ihan oikeasti tehnyt jotakin sellaista, mikä on hyvin loukkaavaa ja aiheuttaa ihan ymmärrettävää suuttumusta vanhemmassa. On kuitenkin hyvin hyvin harvoja tilanteita, joissa olisi perusteltavaa käydä näitä asioita läpi lapsen kanssa. Lapsen kannalta molemmat vanhemmat ovat hänelle arvokkaita ja kuuluu lapsen ihmisoikeuksiin saada itse muodostaa oma mielipiteensä vanhemmistaan omien kokemusten kautta. Erotilanteessa voi olla äärimmäisen vaikeaa noudattaa tätä ohjetta. Vanhemman on hyvä pitää huolta siitä, että hänellä on aikuisia ihmisiä, joille voi tuulettaa tunteitaan vapaasti. Tämä auttaa vanhempaa pitämään lapset erillään eron ikävimmistä puolista. Ero on vanhemmalle suuri elämänkriisi, jossa joutuu käsittelemään todella monia voimakkaita tunteita ja muodostamaan itsestään ja elämästään uuden tarinan.

4 Kerro konkreettisesti, mikä lapsen arkielämässä tulee muuttumaan ja mikä ei

Lasta kiinnostaa eniten se, kuka hänestä jatkossa huolehtii ja millaista hänen elämänsä tulee olemaan. Kerro lapselle mahdollisimman tarkasti missä hän tulee asumaan, miten hän tulee näkemään vanhempiaan, missä hän käy päiväkotia/koulua, miten hän voi olla yhteydessä vanhempiinsa, miten ero vaikuttaa hänen kaverisuhteisiinsa ja sukulaissuhteisiinsa, harrastuksiin jne. Lapsen on tärkeä tietää, mitä ero käytännössä tarkoittaa hänen kohdallaan, koska vaikka joillain lapsilla voi jo olla tietoa vanhemman erosta esimerkiksi eronneiden kaveriperheiden kautta, he eivät voi moniulotteisesti ymmärtää vielä, mitä ero tarkoittaa käytännössä, koska heillä ei ole siitä kokemusta. Joillekin lapsille on esimerkiksi syntynyt erosta sellaisia ajatuksia, että he joutuvat muuttamaan yksin ilman kumpaakaan vanhempaa. Mitä konkreettisemmin vanhempi osaa kertoa lapselle, mikä muuttuu ja mikä ei, sitä vähemmän lapselle syntyy virheellisiä kuvitelmia tulevaisuudesta ja sitä turvallisemmalta lapsesta tuntuu. Jos vanhemmat eivät ole vielä sopineet esimerkiksi lapsen asumisesta, lapselle voi kertoa, että vanhemmat yrittävät miettiä lapsen kannalta parasta ratkaisua ja heti, kun he ovat sopineet asiasta, vanhempi kertoo siitä lapselle.

Onko sinulla lisävinkkejä siihen, miten kertoa lapselle erosta?

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ero perheessä – mistä apua?

 

Kerro kaverille:
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+
Follow Julia Pöyhönen:

Julia Pöyhönen on perheiden kanssa työskentelyyn erikoistunut psykologi.

Kommentoi

css.php