Lapsen painajaiset: FamilyBoost-lukuvinkki

with Ei kommentteja

Lapsen painajaiset ja muut erilaiset pelot ovat yleisiä monessa ikävaiheessa. Alle yksivuotias pelkää esimerkiksi kovia, yllättäviä ääniä ja vieraita ihmisiä. Taaperoikäiset pelkäävät esimerkiksi uusia eläimiä tai yksinjäämistä. Leikki-ikäiset pelkäävät usein mielikuvitusolentoja, kuten mörköjä tai vampyyreja. Kouluikäiset taas saattavat pelätä esimerkiksi luonnonkatastrofeja tai rikollisia. Pelkääminen on luonnollista eikä pelkäävästä lapsesta yleensä tarvitse olla huolissaan. On tärkeää, että lapsi oppii ensin aikuisen avulla rauhoittumaan pelon tunteesta, jotta hän oppii rauhoittamaan itse itsensä myöhemmissä elämänvaiheissa. Voi ajatella, että ”tavanomainen” pelkääminen on lapselle tärkeä kehitysvaihe, jonka avulla hän oppii luomaan itselleen riittävän turvallisen olon vaikeassa tilanteessa. Itsensä rauhoittaminen ja turvallisen olon luominen on tärkeä mielenterveystaito!

Lapsen painajaiset

On hyvin yleistä, että pelot aktivoituvat illalla, kun lapsi on menossa nukkumaan ja on pimeää ja yksinäistä. Unta odotellessa on aikaa ajatella kaikenlaista ja silloin usein ajatukset lähtevät laukkaamaan omia teitään. Nukahtaminen voi olla erityisen hankalaa sellaiselle lapselle, joka on nähnyt aiemmin painajaisia. Häntä voi pelottaa nukahtaminen, koska ei halua nähdä painajaisia enää uudestaan. Painajaiset ovat lapsilla aika yleisiä ja ne saattavat muiden unien tavoin liittyä aiempiin kokemuksiimme. Jotkut stressaavat tai jopa traumaattiset elämäntilanteet usein lisäävät lapsen painajaisia ja lapsi voi tarvita enemmän apua nukahtamiseen. Lähes jokainen lapsi kuitenkin näkee ajoittain painajaisunta, jolle ominaista on se, että lapsi herää peloissaan ja poissa tolaltaan. Lasta saattaa olla vaikea rauhoittaa ja hänen on vaikea nukahtaa uudestaan yksin.

Kirjoitimme aiemmin siitä, miten vanhempi voi auttaa lasta yöllisten pelkojen kanssa. Tässä kirjoituksessa esittelemme sinulle lukuvinkkimme aiheesta.

lapsen painajaiset

Lapsen painajaiset hyväjäisiksi

Lapset omaksuvat ja käsittelevät uusia asioita parhaiten leikin ja tarinoiden avulla. Psykiatri Ben Furman on kirjoittanut perheille ratkaisukeskeisen kirjasarjan, joka käsittelee perheille tärkeitä teemoja. Ollin painajainen (2000) kertoo nimensämukaisesti painajaisista ja niiden voittamisesta. Kirjassa esitellään tehokas ratkaisu siihen, miten lapsi voi omilla ajatuksillaan säädellä pelon tunnetta ja jopa poistaa painajaisiin liittyvät pelot kokonaan. Suosittelen kirjaa sellaisiin perheisiin, jossa painajaisten näkeminen on yleistynyt ja lapsi on alkanut jännittää nukahtamista. Toki kirja on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kaikille lapsille!

Olli pelkää nukkumista, koska on nähnyt pelottavaa painajaista moneen otteeseen. Mummin avustuksella Olli muuttaa painajaisen hyväjäiseksi ja pääsee pelostaan.

Kirjasarjaan kuuluu myös kirjat Elina kesyttää tiikerin, joka kertoo lapsen kiukun tunteen säätelemisestä, ja Veikka teki väärin, joka kertoo varastamisesta.

Kerro kaverille:
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Follow Julia Pöyhönen:

Julia Pöyhönen on perheiden kanssa työskentelyyn erikoistunut psykologi.

Kommentoi

css.php